Mahtava ajatus aikoinaan ollut Tahko Pihkalalla hiihtoloman tuominen Suomen kouluihin, idean taisi Pihkala saada muualta, mutta tekijät tässäkin asiassa muistetaan, niinkuin monessa muussakin. Joukkuelajeissa muistetaan yleensä vain maalintekijät, yksilölajeissa sen sijaan kunnia menee aina työntekijälle, urheilijalle. Raaka peli toisaalta, että joukkuelajissa voi heikompikin pärjätä, saavuttaa kultaa ja kunniaa, yksilölajissa menestymisestä ei pääse nauttimaan ilman omaa osaamista, tekemistä. Valmentajan selän takana voidaan piilotella epäonnistumisen hetkellä, voiton äärellä häntäkään ei tarvitse muistaa.
Ajatus lähti hiihtolomasta, mentiin jälleen respectiin.. Taitaa aihe viehättää. Oma aika mennyt viime päivinä uuden luomisessa sekä rästien tekemisessä. Hiihtolomasta kuitenkin tullut pidettyä huolta töiden äärellä, viime viikonloppuna huippuhauskassa hankifutisturnauksessa Tuuloksessa ja ensi viikon sunnuntaina hiihtokauden avaus Pirkanhiihdossa (90km). Tulee samalla katsottua mikä on tämän hetken kestävyyspuoli, tarvitseekohan siis juosta lainkaan ennen kesän ekaa maratonia..
0 Responses to “Hiihtolomalla”