Keskiviikkoiltana lähdettiin työpäivän päätteeksi kuuntelemaan valmentajakollegan kanssa Suomen Valmentajayhdistyksen ja HLU:n järjestämää Liiketaito-koulutusta. Ollut itse joskus aiemminkin samaisessa koulutuksessa, mutta teki hyvää virkistää muistikuvia asioista. Ainut haaste uimareille näiden asioiden viennissä on tilamme. Kaakeleilla ei paljoa harjoitella jarrutuksia juoksusta, hyppyjä sivuttain ja monia muita perustaitoja. Tuloksena olisi vain kasapäin mustelmia. Olemme kuitenkin Rantasen Juuson (seuran R2:n valmentaja) miettineet eri ryhmille kuivaharjoittelun viemistä jälleen ulos hallista, mm. Hämeenkaareen. Olisi ehdottoman tärkeää saada uimareille vahvat taidot maalla, joka toisi uintiin paljon lisää, sillä jos ei asioita osaa kuivalla maalla, on ne vedessä paljon vaikeampia.
Koulutus toi hyvää vaihtelua päiviin, jotka olleet melkein pelkästään tällä viikolla laskutusta ja laskutusta. Ykkösryhmän uimarit treenaavat aina kolmen viikon jaksossa yhden viikon aerobisesti keskenään ja itse saan tehtyä töitä pois näillä viikoilla enemmän. Tällä hetkellä näyttää ainakin toimivan, pöytä puhdistuu kovaa vauhtia
Kohta Lammlle seuraamaan kuinka uimakoulumme siellä toimivat, ja samalla miettimään jatkoa, kuinka kehitämme toimintoja Lammilla.
Samaa ollaan Paulin kanssa puhuttu. Ja piti tuosta jo sulle sanoakin, kun hallivarukaset enstalveksi ovat nyt ajankohtaisia.